Perhe muutosten perustana

 

684270AC-5FE9-431C-B778-5D68407F3AE5-13436-00000B674F5B01DA

Erään PKS:n moton mukaan ”jokainen perhe voi muuttaa maailmaa”. Se näyttää ja kuulostaa ensivilkaisulla melko tavanomaiselta yrityksen iskulauseelta, josta on koitettu tehdä suurisanainen ja lupaava, mutta joka ei todellisuudessa saa aikaan juuri minkäänlaista liikehdintää ihmisen aivoverkostossa. Kuitenkin nyt työskenneltyäni joitakin viikkoja PKS:n toimistolla olen tavalla tai toisella törmännyt kyseiseen lausahdukseen useita kertoja, enkä voi olla enää välttymättä ajatusten heräämiseltä.

Ai että jokainen perhe voi muuttaa maailmaa? Mielikuvani on perinteisesti ollut, että maailman muuttamisesta vastaavat erilaiset johtajat, kuten poliitikot ja liikemiehet. Miten yksittäinen perhe miljoonien joukossa yltäisi samaan? Aloin miettiä mielestäni kliseiseltä kuulostavaa väitettä ja sitä, että jos se pitää paikkansa, niin onko perhe sitten onnistunut muuttamaan minun maailmani.

Matkaan ajassa vuoteen 2011: siihen, kun olin lähes 11-vuotias ja juuri muuttanut PKS:n kautta sijaisperheeseen. Muistan tytön, joka oli varautunut ja vähäpuheinen sekä epätoivoisesti vailla muiden hyväksyntää. Muistamani tyttö ei tuntenut oloaan turvalliseksi, eikä hän olisi osannut odottaa, että elämässä tulisi tapahtumaan myös hyviä muutoksia, sillä kokemus muutoksista oli lähtökohtaisesti huono. Kuitenkin tarvitsemani hyvä muutos alkoi tapahtua, tosin hyvin hitaasti. En usko, että samanlainen muutos olisi voinut tapahtua missään muualla, kuin perheessä. Olisiko missään muualla edes ollut yhtä paljon kärsivällisyyttä ja välittämistä?

Palaan tähän hetkeen ja siihen, kun olen 18-vuotias. Epäluuloisesta ja sisäänpäin kääntyneestä tytöstä on kasvanut lain mukaan aikuinen. En kuitenkaan halua omalla kohdallani korostaa aikuisuutta, koska en usko vielä edes tietäväni, mitä aikuisuus on. Elämäni varrella minulle läheiset ihmiset ovat osoittaneet myös sen, ettei osa aikuisistakaan tiedä. Keskityn nyt siihen, miten maailmani on muuttunut perheen myötä. Alkuajoista se on muuttunut paljon. Olen oppinut avoimuutta ja sitä, että ihmisiin on mahdollista myös luottaa. Perhe on opettanut turvallista arkea ja rakkautta sekä sitä, että asioilla on väliä. Olen oppinut, että kaikesta voi selvitä ja – ennen kaikkea, että pahimman jälkeenkin elämä voi olla ihan kivaa.

No ehkä elämä on kuitenkin vähän enemmän kuin ihan kivaa. Muutokset ovat tehneet elämästäni ainoastaan rikkaampaa, ja kaikkein parasta on se, ettei muutos ole eikä tule koskaan olemaan tiensä päässä. PKS:n väittämä alkaa tuntua todelta: se ei olekaan vain pätkä tyhjiä sanoja, joista puuttuu voima. Perhe todella on monen muutoksen perusta, ja hyvin usein suuret asiat saavat alkunsa pienistä perheistä.

On täysin totta, että perhe on muuttanut minun sekä tuhansien muiden maailman. Muutokset, joita perheet tekevät ihmisten elämään, eivät ehkä ole yhtä näkyvällä paikalla, kuin merkkihenkilöiden ja erilaisten johtajien tekemät muutokset. Ne muutokset eivät ehkä myöskään ohjaa uutisvirtaa tai käännä maailmankirjoja päälaelleen. Mutta tarvitseeko muutosten edes olla sellaisia, jotta ne muuttaisivat maailmaa? Yksittäinen ja pieni perhe voi muuttaa yhden, ellei useamman ihmisen elämän, ja se jos joku on tarpeeksi.

- Sanni

AJATUKSIA PRIDE-VALMENNUKSESTA JA MATKASTA KOHTI PERHEHOITAJUUTTA

 

kädet

Olemme päättelemässä sosiaalityöntekijä- ja perhehoitajavalmentajina yhteistä PKS:n Pride-valmennusta ja päätimme kirjoittaa blogin ajatuksistamme valmentajina ja Pride-valmennukseen liittyen. Teimme ensimmäisen yhteisen matkan valmentajaparina. Prosessi oli meistä huippu innostava ja paljon ajatuksia herättävä.

Eräs sijaisvanhemmuusvalmennuksessa oleva isä totesi kerran, että Pride-valmennus on kuin pihapolku taloa kohti. Valmennuksen alkaessa avaat pihaportin ja kävelet polkua pitkin kohti talon portaita ja ulko-ovea. Ovi sijaisvanhemmuuteen ja perhehoitajuuteen avautuu oikeasti vasta, kun sijoitettu lapsi tulee kotiisi. Valmennuksen aikana katsot taloa ja mietit, astuako sisään. Tutkimme taloa yhdessä ja kurkistelemme talon sisään.

Matka valmennukseen on jokaisella omanlaisensa. Jotkut ovat tuumineet ennen matkalle lähtöä asiaa jo kauan, joillakin pohdinta-aika on ollut lyhyempi. Me Pride-valmentajina esitämme pihaportilla osallistujille kutsun astua portista sisään kohti yhteistä prosessia ja omien valmiuksien arviointia. Kuulemme matkan alussa kiirettä: mennään jo itse asiaan, joko lapsi voisi tulla? Joillakin voi olla halu juosta taloon oikopolkua pitkin. Toiset kulkevat rauhassa pihapolkua pitkin ja tutkivat taloa ympäröivää maisemaa aktiivisesti ihmetellen.

Perhehoito on monimuotoinen talo lastensuojelun moniulotteisessa maisemassa. Taloon sisälle astuvan tulee olla riittävillä valmiuksilla varustettu. Valmentajina meidän tehtävänä on antaa tietoa lapsen suojelusta, lapsen hoidon laiminlyönnin ja kaltoinkohtelun vaikutuksista lapseen, sijaisvanhemmuuden arjesta, sijaissisaruudesta ja lapsen sijoituksen tuottamista muutoksista perhesysteemiin. Ennen kaikkea tehtävämme valmentajina käynnistää osallistujien itsearvointiprosessia.

Valmennuksen aikana herättelemme ryhmäläisiä tutkimaan itseään, omaa vanhemmuutta ja taitoa suojella ja hoivata lasta yhteistyössä osana tiimiä. Valmennuksessa yksilötehtävät ohjaavat etsimään omaa kasvuhistoriaa, omaa sisäistä lasta ja avaamaan itse koettuja menetyksiä.  Valmennuksessa kysytään pystytkö näkemään ja vastaanottamaan lapsen kaikki tunteet, hankalimmatkin ja kannattelemaan lasta kohti eheytymistä. Oletko käsitellyt omat menetyksesi vahvuudeksi, jotka auttavat ymmärtämään lasta. Valmentajina olemme onnistuneet herättelyssä, jos joku epäröi polulla ja kyselee, onko minusta tähän. Epäröinti on osa prosessia ja kysymykset itselle ovat tärkeä väline pohtia omaa tietoista päätöstä. Olenko valmis sijaisvanhemmaksi?

Iso teema, mikä valmennukseen osallistujia pohdituttaa, on yhteistyö lasten vanhempien kanssa. Valmentajina mietimme, miten maalata yhteistyöhön sellaisia sävyjä, jossa läsnä on yhteistyön koko kirjo ja rikkaus. Ja ennen kaikkea miten vahvistaa asennetta, missä yhteistyöstä ei tule sotkuista, vaikeasti selvitettävää kudelmaa vaan se rakentuu lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi turvaverkoksi. Biologisen vanhemman rooli on olla mukana ja pidellä kiinni verkonreunasta yhtenä meistä.

Sijaisvanhemmuus pitää sisällään sekä tavallista että erityistä vanhemmuutta. Valmennusryhmässä sijaisvanhemmuuden takkia koetellaan esimerkkien ja harjoitusten avulla. Esimerkkien avulla ryhmässä tutkitaan, miten vahvistaa terapeuttista vanhemmuutta. Vanhemmuuden sävyillä on väliä. Voit tehdä vanhempana saman asian monella eri tavalla ja asenteella. Lapsi lukee tarkasti, saako hän torjuntaa ja kieltoja vai lapsen potentiaalin huomaavaa vanhemmuutta ja kannustusta. Taito oman kiintymyssuhteen reflektiiviseen tarkasteluun ja taito nähdä lapsen käyttäytymisen taakse lapsen tarpeet tunnistaen ovat avaimia eheyttävän kiintymyssuhteen luomiseen.

Sijaisvanhemmuus ja lastensuojelu herättävät monenlaisia tunteita. Tunteet ovat mukana myös valmennuksessa. Pyrimme samaistumaan lapsen tunteisiin. Epävarmuuteen, olenko hyväksytty? Uskallanko kiintyä?  Hylkäätkö minut? Olenko rakastettu? Saanko tuntea iloa ja onnellisuutta? Olenko sinulle tärkeä?

Valmentajina pidämme tärkeänä, että perheen biologiset lapset saavat tietoa ja pääsevät mukaan valmennusprosessiin vanhempien rinnalla. Lasten osallisuutta vahvistaa PKS:n perhehoidon ohjaajien vetämä lasten paneeli, missä tieto tulee parhailta asiantuntijoilta, sijaissisarilta itseltään. Kuulemme vanhemmilta ja lapsilta itseltään hyvää palautta lasten paneelista.

Valmentajina tutkimme asenteita, myös omaamme. Miten johdatamme lapsen ympärillä olevia aikuisia tiimivanhemmuusajatteluun jo valmennuksen alusta lähtien?  Me kaikki yhdessä huolehdimme lapsen edusta. Miten välitämme yhteistyöasenteen voimavaraksi ja myös suojaksi perhehoitajuudessa? Tiivis yhteistyö auttaa jaksamaan eikä suinkaan ole rasite. Se, että PKS:n sosiaalityöntekijä on hyvin kartalla perheen ja lapsen tilanteesta vahvistaa turvallista perhehoitajuutta.

Kun perhehoidon taloa on tutkittu huolella, jaamme sen, mitä olemme nähneet, osallistujien kanssa yhteisessä arvioinnissa.  Prosessin aikana pohdimme paljon arviointia. Arviointi on vastuullinen tehtävä. Me valmentajina me avaamme ikkunoita ja luukkuja perhehoidon taloon. Tutkimme osallistujien valmiuksia yhdessä heidän kanssaan. Arvioinnissa astumme myös sisään perheiden omaan maailmaan. Käsittelemme perheiden kanssa sitä, riittävätkö heidän valmiutensa perhehoitajuuteen ja miten kehittyä tehtävässä. Aina valmiudet eivät riitä ja silloin tehtävämme on auttaa perhettä hyväksymään päätöksemme ja tukea heitä uusiin suunnitelmiin.

Valmentajana koemme tärkeänä ja vastuullisena tehtävänä perhehoidon laadun ja tiimivanhemmuusperiaatteiden vahvistamisen. Se, miten me välitämme tietoa ja tunnetta perhehoidon tärkeästä tehtävästä on merkityksellistä. Työskentely jatkuu valmennuksen jälkeen perhehoitajan omassa talossa PKS:n työntekijöiden tuella.  Valmennuksessa olemme kuitenkin hyvin merkittävässä kohdassa. Ei laisinkaan pieni tehtävä tämä valmennus.

 

Tuula ja Marita

x

Uskomme, että perhe on lapselle aina paras kasvuympäristö. Tehtävänämme on varmistaa, että lapsen etu ja perheiden hyvinvointi toteutuu kaikissa elämäntilanteissa.

pksmiesta

Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS) ja Neljä astetta kuuluvat nyt samaan konserniin. Yhteisenä tavoitteenamme on rakentaa kolmannen sukupolven lastensuojelupalvelut.