“Ketä kuuluu sun perheeseen?” – nuorten viestit julkaistu!

PKS osallistuu valtakunnallisen lastensuojelujärjestön Pesäpuu Ry:n kehittämishankkeeseen #munperheet, jossa tavoitteena on luoda edellytyksiä lapsen edun mukaisten perheen jälleenyhdistämisten lisäämiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Yhdistäminen voi tapahtua prosessina, joka johtaa lapsen kotiutumiseen sijoituksesta suunnitelmallisen ja tavoitteellisen työskentelyn jälkeen tai kahden perheen yhteistyön tiivistämisenä tilanteessa, jossa lapsi ei voi palata kotiin. Tavoitteena on, että lapsi saa säilyttää kaikki hänelle läheiset ihmiset elämässään joka tilanteessa ja että lapsi saa määritellä hänelle tärkeän perheen itse.

Kesän 2018 perinteisellä nuorten leirillä nuoret työstivät #munperheet teemaa yhdessä Pesäpuun vetäjien kanssa. Tässä koottuna tällä viikolla Lastensuojelupäivillä julkaistut nuoten viestit! Lue lisää tästä:

#munperheet 2018

munperheet

Jos haluat oikeasti tietää, kysy lapselta – lapsen kuuleminen ja kohtaaminen PKS:n sosiaalityöntekijän työssä

Olin ajelemassa sijaisperheeseen, kun kuulin radiouutisista, että perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko aikoo panostaa jatkossa lastensuojelun valvontaan ja lisätä lakiin velvollisuuden kuulla valvonnan yhteydessä sijoitettuja lapsia. Valvonta on hyvä asia, mutta jäin miettimään, että tärkeämpää kuin viimesijainen valvonta on kuitenkin aidosti kuulla ja kohdata sijoitettuja lapsia keskellä heidän elämäänsä ja arkeaan. Kulkea rinnalla pitkin matkaa ja tietää mitä heille ihan oikeasti kuuluu tässä ja nyt. Ymmärsin jälleen, miten hieno asia onkaan, että voin PKS: n sosiaalityöntekijänä tavata sijaisperheissä asuvia lapsia tämän tästä. Voin kohdata lapsia heidän arjessaan, tulla tutuksi, oppia heiltä – ja jakaa tämän kaiken heidän tärkeimpien hoivaajiensa eli sijaisvanhempien kanssa. Kun tiedän mitä lapsille ja perheille kuuluu, voin välittää tätä tärkeää tietoa lasten asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille, joiden tehtävänä on ensisijaisesti valvoa sitä, että lasten elämä kulkee oikeaan suuntaan ja lapsilla on hyvä olla.

Tapaamani lapset ovat kerta toisensa jälkeen hämmästyttäneet minut sillä, miten taitavasti he osaavat kertoa meille aikuisille, mikä on kaikkein oleellisinta. Kun muistamme asettua kysymään ja yhdessä ihmettelemään ja antamaan tilaa ja aikaa, lapset kyllä kertovat. Muistan, miten pyysin sijaisperheeseen muutamaksi päiväksi tutustumaan tullutta lasta piirtämään jotain itselleen tärkeää. Hetken päästä lapsi tuli näyttämään minulle sijaisperheen talosta piirtämäänsä kuvaa kertoen hänelle olevan tärkeää, että hän saa pian muuttaa sijaisperheeseen asumaan. Mieleeni nousee myös kymmenvuotias, jota pyysin valitsemaan tarvekorteista ne asiat, mitä hän kokee sillä hetkellä kaikkein eniten tarvitsevansa. Lapsen valitsemat kortit olivat: Rakkaus, tärkeät ihmiset, puhuminen, yhdessä tekeminen, aikuisen aika, lohdutus, läheisyys ja huolenpito. Voiko tärkeitä asioita enää paremmin tiivistää!

Tapaan sijoitettuja lapsia ja sijaissisaruksia, koska haluan heidän kokevan, että heidän kokemuksensa ja ajatuksensa ovat tärkeitä. Lapsen kanssa työskennellessäni voin auttaa lasta käsittelemään myös niitä asioita, joista lapsen voi olla sijaisvanhemmille vaikea puhua. Toisaalta tapaamiset antavat minulle myös oivan tilaisuuden sanoa, kuinka hienon pojan tai kivan tytön olen juuri saanut tavata ja miten hyviä asioita olen heistä sijaisvanhemmilta jo kuullut! Sillä oikeasti sijaisperheissä asuu aivan ihania lapsia ja nuoria! Kohtaaminen antaa minulle myös mahdollisuuden rakentaa sellaista luottamusta, jonka varassa lapsi uskaltaa kertoa myös siitä, kun kaikki ei aina mene hyvin. Lasten tapaaminen ei kuitenkaan ole vain lapsen ja työntekijän jakama, ohikiitävä ja lapsen arjesta irrallinen hetki. Lapsen kanssa työskenteleminen ja lapsen kuuleminen auttavat minua ymmärtämään lapsen lisäksi myös sijaisvanhempaa, joka arjen haasteiden keskellä hoivaa ja kasvattaa lasta, iloitsee lapsesta ja kuormittuu lapsen vuoksi. Kun voin välittää lapsen kokemuksia lapsen luvalla sijaisvanhemmille, tapaamisten merkitys laajenee lapsen elämään ja tärkeisiin suhteisiin. Jos onnistun kertomaan lapsen kokemuksista tavalla, joka lisää sijaisvanhemman empaattista ymmärrystä lasta kohtaan, voin olla helpottamassa lapsen ja sijaisvanhempien arkea ja muokkaamassa maaperää sellaiselle kiintymiselle ja kiinnittymiselle, joka kantaa myös vaikeampien vaiheitten yli. Kun jo aiemmin mainitsemani kymmenvuotias sai toiveensa ja tarpeensa sisältävät kortit valittua, lähdimme keittiöön näyttämään kortteja sijaisvanhemmalle. Ihastelimme yhdessä, miten hienoa työtä lapsi olikaan tehnyt! Sijaisvanhempi talletti tärkeät asiat sekä kännykkänsä kuvatiedostoihin, että mielensä sopukoihin. – Ja lupasi lapselle, että haluaa yrittää parhaansa.

Yksi työni parhaita puolia on ilman muuta se, että olen saanut olla kertomassa sijaisvanhemmille, miten monella tavalla tärkeiksi lapsi heidät kokee. Olen saanut kertoa siitä, miten lapsen mielestä sijaisäiti tekee tosi hyvää ruokaa ja miten lapsi tietää hänen lohduttavan, jos lapsi on surullinen. Olen saanut viedä viestiä siitä, miten hienoa lapsen mielestä on ollut päästä sijaisisän kanssa kalaan, mopon korjaukseen tai ihan vaan ruokakauppaan. Olen voinut kertoa sijaisvanhemmille lapsen sanoneen, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä ihmisiä, mutta sijaisvanhempia ilman hän ei voi elää. Olen saanut kuulla sijaisvanhempien sanovan, että hyvien asioiden kuuleminen auttaa heitä taas jaksamaan ja todennut näiden hetkien kantavan minua myös työntekijänä.

Joskus lapset ovat kertoneet sellaisia tärkeitä asioita, joiden kertominen ei ole ollut pelkästään helppoa ja mukavaa. Elämä ei ole sijaisperheissäkään täydellistä, vaan sellaista epätäydellistä, niin kuin elämä lapsiperheissä on. On ollut tärkeää sijaisvanhempien kanssa miettiä lapsen kokemusta siitä, että perheen haastavin lapsi vie sijaisvanhempien kaiken ajan, eikä lapsi koe hänelle jäävän huomiota ja aikaa. Tai että sijaisvanhempi on joskus suuttuessaan lapsen mielestä pelottava tai epäreilu. Olen myös kertonut lapsen toivoneen sellaisia iltoja, kun vaan ollaan ja saunotaan ja syödään karkkia, kun niitä silloin joskus ennen oli, mutta enää niille ei ole ollut aikaa. Olen kertonut, ja sitten on keskusteltu. Todettu, että paljon on hyvää, jolla mennään eteenpäin – ja on niitä asioita, joita pitää muuttaa. Meidän aikuisten on kuultava ja otettava huomioon myös ne lasten kertomat ”ei niin mukavat” asiat, jos ihan oikeasti halutaan kuulla lasta.

Valvonta on hyvä asia. Ja se, että kysytään lapsilta. Niin sen pitääkin mennä. Muistan, erään koskettavan keskustelun, jossa kävin lapsen kanssa läpi hänen elämässään tapahtuneita asioita ja jouduin toteamaan, että aikuisten olisi pitänyt pystyä pitämään hänestä parempaa huolta. Keskustelun lopulla kysyin, mitä lapsi toivoo minun nyt viestittävän hänen omalle sosiaalityöntekijälleen. Lapsi katsoi kädessäni olevaa kynää ja paperia, oli hetken hiljaa ja vastasi sitten: ”Kirjoita siihen, että minulla on kaikki hyvin.” Ja niin minä kirjoitin, sanasta sanaan.

Aino, PKS.n sosiaalityöntekijä

x

Uskomme, että perhe on lapselle aina paras kasvuympäristö. Tehtävänämme on varmistaa, että lapsen etu ja perheiden hyvinvointi toteutuu kaikissa elämäntilanteissa.

pksKey-Assets-Nelja-Astetta_Logo-Concept_V7a

Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS) ja Neljä astetta kuuluvat nyt samaan konserniin. Yhteisenä tavoitteenamme on rakentaa kolmannen sukupolven lastensuojelupalvelut.